Gestapo puolalaisnäyttelijöiden vedätettävänä - Ollako vai eikö olla/To be or not to be 1942/1983

Aloitan blogini kahdella samannimisellä komedialla. To be or not to be -elokuvan kaksi versiota kertovat saman tarinan puolalaisesta teatteriseurueesta, joka tahtomattaan joutuu saksalaisen miehityksen, vastarintaliikkeen toiminnan ja brittien johtaman vakoilun myrskynsilmään. Siinä missä elokuvista ensimmäinen, sodan aikana kuvattu Ernst Lubitschin mestariteos tasapainottelee sodanaikaisen synkkyyden ja rankkaa totuutta keventävän huumorin välillä, pystyy Mel Brooksin 41 vuotta myöhemmin tekemä uusintaversio vapautuneemmin keskittymään tapahtumien koomiseen puoleen. Eri lähestymistavasta huolimatta molemmat elokuvat onnistuvat naurattamaan jokaisella katselukerralla.

Saksan hyökkäyksestä Puolaan tulee tänä vuonna kuluneeksi 80 vuotta. Vain kolme vuotta myöhemmin saksalaissyntyinen ohjaaja Ernst Lubitsch teki natsien moukaroimaan Varsovaan sijoittuvan synkän komedian To be or not to be. Elokuva kertoo puolalaisesta teatteriseurueesta, joka joutuu käyttämään lahjojaan suojellakseen vastarintaliikettä Gestapon kostolta. Elokuvan hauskimmissa kohtauksissa päähenkilöt naamioituvat Gestapon sotilaiksi harhauttaakseen natsien kaksoisagenttia. Toisaalta elokuvan kuvausten aikaan käynnissä ollut sota tuntuu sen vakavimmissa kohtauksissa. Pääosaa elokuvassa näyttelivät Jack Benny ja Carole Lombard, joista jälkimmäinen kuoli lento-onnettomuudessa vähän ennen elokuvan ensi-iltaa.

Yhdysvallat oli liittynyt toiseen maailmansotaan vain muutama kuukausi ennen elokuvan ensi-iltaa, joten aihe oli uskalias. Ihmiset eivät tienneet miten elokuvaan pitäisi suhtautua. Saisiko saksalaisille ja saksalaisten hirmuteoille nauraa? Elokuvan vastaanotto oli ristiriitainen, ja vasta vuosikymmeniä myöhemmin sitä on alettu pitää klassikkona ja yhtenä parhaista Ernst Lubitschin elokuvista. Itse olen nähnyt tämän version elokuvasta vain kahdesti, joten sen kaikkia hienouksia en ole vielä ehtinyt sisäistämään.

Vuonna 1983 Mel Brooksilla ei ollut samaa painolastia kun hän tuotti uuden version samasta komediasta. Poikkeuksellisesti Brooks ei itse ohjannut elokuvaansa vaan hän palkkasi ohjaajaksi koreografinsa Alan Johnsonin. Elokuvaa toki verrattiin Lubitschin klassikkoon (useimmiten Lubitschin eduksi), mutta yleinen vastaanotto oli positiivinen. 

Etäisyys vuoden 1939 tapahtumiin antoi Brooksille mahdollisuuden keskittyä komediaan. Siinä missä vuoden 1942 elokuva oli mustanpuhuvaa komediallista draamaa, uutta versiota kevennettiin lisäämällä sopiviin väleihin musiikkia ja crazy-komediaa mikä oli Brooksin tavaramerkki. Kokonaisuus toimi hienosti, Brooks onnistui tekemään hersyvän hauskan elokuvan, joka kuitenkin käsitteli puolalaisten saksalaismiehityksen aikana kokemaa kärsimystä sille kuuluvalla vakavuudella.

Mel Brooksin Ollako vai eikö olla on näistä kahdesta minulle tutumpi ja rakkaampi ja olen nähnyt sen jo parikymmentä kertaa. Brooks näyttelee elokuvassa teatterinjohtaja Frederik Bronskia, ja hänen vaimoaan Anna Bronskia esittää Anne Bancroft, joka oli Brooksin vaimo myös todellisuudessa. Parin kemia on nautittavaa seurattavaa ja se on yksi elokuvan onnistumisen tärkeimmistä tekijöistä. 80-luvun amerikkalaiselokuvista tuttu sivuosakaarti (esimerkiksi poliisiopisto-elokuvista tuttu George Gaynes, monipuolinen komedia- ja draamanäyttelijä Charles Durning ja lukuisissa televisiosarjoissa esiintynyt George Wyner) onnistuu niin ikään vakuuttamaan sekä vakavissa että hauskoissa kohtauksissa. Elokuvan tarina on lähes pilkulleen sama kuin vuonna 1942 valmistuneessa Lubitschin elokuvassa.

To be or not to be on ainoa elokuva, josta minulla on bluray-hyllyssäni kaksi tasavahvaa versiota. Onnistunut uusintaversio klassikoksi julistetusta elokuvasta on harvinaisuus. Suurin syy uusintaversion onnistumiseen on hyvin kirjoitetussa tarinassa, jota Mel Brooks ei onneksi lähtenyt kirjoittamaan uusiksi. Brooksin lähestymistapa tarinaan eroaa sopivasti alkuperäisestä, mikä tekee uusintaversiosta oikeutetun ja omalla tavallaan klassisen elokuvakomedian.

Tämän elokuvan molempien versioiden saaminen elokuvahyllyyn BluRay-muodossa vaatii pientä salapoliisityötä. Ernst Lubitschin elokuvasta löytyy ranskalainen BluRay-painos, jonka kuva on entisöity kirkkaaksi ja teräväksi. Mel Brooksin tuottaman elokuvan BluRay-levyä piti etsiä Espanjasta asti. Kuvan laatu on ihan katsomiseen kelpaava, mutta kunnon entisöinti- ja restaurointityöllä tästäkin elokuvasta saisi todella hienon kotiteatterikokemuksen. Sen tämä hauska ja useaa katselukertaa kestävä elokuva ansaitsisi.